Voihan maanantai!!!!

Tämä maanantai on miesmuistiin ensimäinen jolloin asiat rullaa niinkuin pitäkin!

Olen jo jonkinaikaa stressannut kouluni suorittamisesta.

Ja tänään sain varmistuksen siitä, että pääsen muuttamaan takaisin Varkauteen ja käymään kouluni sielä työharjoittelun muodossa.

Kerrankin opettajani oli minusta jopa hieman ylpeä, kun olin jo asioita hoitanut eteenpäin. 

Varkauden päästä minulla on kaikki muu jo oikeastaan hoidettuna.

Paitsi se, että koska voisin nuorisopalveluilla aloittaa tuon työharjoitteluni.

Olen oikeastaan aika iloinen, että saan tälläisen mahdollisuuden.

Kuitenkin samaan aikaan olen hieman allapäin, sillä kaikki ystäväni jäävät Pieksämäelle. 

Eihän tuo matka ole juurikaan mikään este, ettenkö Pieksämäellä voisi vierailla. 

Mutta aika on se rajoite.

Aion nyt panostaa kouluuni senverran, että saan paperit ulos helmikuussa!

Nappasin vielä googlen kuvahausta oikein osuvan kuvaisen tähän tilanteeseen :) 

Mukavaa viikkoa kaikille!

Elämänmuutoksia

Heipsan kaikki karvakamuset!

Amitäti on taas täällä naputtelemassa teille muutamista asioista.

Ensinnäkin syyslukukausi alkaa olemaan pikkuhiljaa puolessa ja odotan jo innolla syyslomaa! Pääsee vähön rentoutumaan ja irtoutumaan tästä arjesta. Ken tietää mitä keksii.. Jos keksii.
Koulussa menee perusjeeshyvin, mutta tää alkaa olemaan niin rutiinimaista, että innostus on aika laimee.

Syksy alkaa olemaan jo siinä vaiheessa että pääsisin jo kuvailemaan kivoja värikuvaisia, mutta mun kameran laturi on edelleen kadoksissa, joten en pääse tyhjällä akulla kuvaamaan ._.

Sitten se tän postauksen pääasia!

Eli halusin tulla tänne kertomaan, että mun elämässä on tapahtunut pienimuotoinen muutos. En asu enää yksin omassa pienessä yksiössäni. Luokseni muutti oikea herrasmies. Sunnuntaina 20.09.2015 minun luokseni muutti hyvin pienikokoinen ja suloinen nappisilmä asumaan. Hän on raidakas ja harmaa naukuja. Hänen nimensä on Ruu.

Oon ihan rakastunu tuohon kissaan. Aina kotiin tullessa se on ovella vastassa ja kovasti aina osottaa, että ikävä oli sillävälin kun mä olin koulussa.. Tai ihan vaan vaikka tupakillakin. Kovasti herralla meinaa olla  energiaa, mutta onneksi sen saa aina leikkituokioilla kulutettua. Päivällä mikäli aikaa on voi päiväunet nukkua mamman vieressä ja yöllä sitten huristaan myöskin kainalossa. Hyväkäytöksinen ja yllättävän hiljainen tapaus.

Olen superonnellinen❤

Ei tyttö tiennyt

Mieleltään terve.
Vai onko sittenkään?
Sekaisin on maailma.
Voi että.

Mitä elämältä haluaakaan?
Haluaako mitään?
Yksin kotona.
Yksin koulussa.
Yksin maailmassa.

Päänsä huutaa apua jatkuvasti.
Kukaan ei ymmärrä.
Kukaan ei halua.
Lohtu, toivo ja tahto hukassa.

Kahvi kupissaan kylmää.
Ei sekään lämmitä.
Kaiken se teeskentelee.
Ulkoa ehjä.
Sisältä paskana.

Hyväksikäytetty lapsi.
Nuori ja rikkonainen.
Pikaliima ja teippi kadoksissa.
Ei edes neulaa ja lankaa.
Hän haluaa olla jotain muuta.

Olla hyväksytty.
Olla ymmärretty.
Kadottaa vihan ja huhupuheet.
Haluta uuden mahdollisuuden.
Olla ihminen

Tyttö on rikki

Elämäni mielenkiintoisin retki part 4

Tosissaan niistä pääsykokeista. Eli vikana päivänä me maalattiin vähän maisemakuvia. Se ei ollut mun lempijuttua ollenkaan. Sillä vihaan maalaamista, etenkin vesiväreillä. Kuvittelin, että olisimme kuvanneet enemmän.. Muttajuu.

Olin erityisen tyytyväinen mun ryhmähaastatteluun. Olin äänessä ja mukana keskustelussa. Mua katsottiin aika hyvällä, etenkin kun kysyttiin mistä koulun löysin ja vastasin että netin ihmeellisestä maailmasta itse etsimällä koulutuspaikkoja.

Yleisfiilis koko paikasta oli aivan huippu! Sain tunteen, että kuulun ja haluan sinne oikeasti. Nyt odotellaan kesäkuuta ja tuloksia sormet ja ajatukset ristissä!

Elämäni mielenkiintoisin retki part 3

Toinen tehtäväni näissä pääsykokeissa oli luonnostella ja maalata kansi lehteen.
Olen tosi huono vesivärien kanssa.
En ollut tyytyväinen aikaansaannokseeni ollenkaan.
Odottan innolla huomista, ja sitä että saisin mahdollisesti päästä piirtämään lyijykynällä.
Koska se on vaan parasta, ja olen siinä jopa ehkä ihan hyväkin..

Ajattelin siis tosissaan kirjoitella tästä reissusta muutaman postauksen, ihan vaan koska en halua kirjottaa kauheeta romaania kahdesta päivästä, ja nytkin jää jo paljon kertomatta.

Mutta nyt noudan luonnoslehtiöni ja jatkan mun kansilehteä :3

Elämäni mielenkiintoisin retki part 2.

Tosissaan.
Eilen siis kerroin vähän matkastani tänne tuusulan suunnille.
Keskelle metsää.
Jossa on jo itikoita.
Ja koivut lehdessä.
Se tarkoittaa sitä, että mun kesä on virallisesti alkanu.

Mutta palatakseni asiaani.
Tänään noin kello 6.30 heräsin siihen että ihmiset ramppaavat edestakaisin, en tiennyt miksi.
Luulin heränneeni liian myöhään, mutta katsoin kelloa ja tajusin herätykseen olevan vielä tunti aikaa.
Painoin pään tyynyyn ja nukahdin.

Heräsin kuitenkin ennen herätystäni ja nousin puoliksi ylös "punkastani" eli kömmin ulos makuupussistani.
Aloin laittamaan kuontaloa kuntoon ja vaihtamaan vaatteita.
Kävin aamutupakalla ja törmäsin matkalla yhteen asuntolan tyypeistä.

Hiippailtiin samaa matkaa ilmoittautumisjonoon, johon kävin ilmoittautumassa viskaamassa viimeiset rahani ja sain sieltä kauniin nimikyltin (Mä vihaan nimikylttejä).

Lähdin kävelemään kohti luokkaa vihkojeni kanssa ja istahdin penkille.
Ensimmäisen infon jälkeen saatiin meidän ensimmäinen tehtävä.
Valokuvaten outo tunnelma, tilanne tms.

Ahdistuin ihan sikana, koska digipokkari ja muokkaamattomat kuvat.
Huargh!
Tuskainen parahdus tehtävänannon jälkeen jäi mylläämään vatsani pohjaan.
Tein kuitenkin parhaani.
En saanut inspiraatiota, en mitään.

En odota innolla seuraavaa tehtävää...

Elämäni mielenkiintoisin retki

Tänään on se kuuluisa päivä.

Matkustin pieksämäeltä kyrölään melkein koko päivän.

Jännitin koko päivän perille pääsyä.

Aloitetaan alusta.

Mun matkani alkoi siis kotoa yläristiltä ihanan lämpimästä sängystäni.

Kävin koululla moikkaamassa Nooraa ja muita ennenkuin lähdin.

Pieksämäen asemalta juna liikahti kohti tikkurilaa noin kello 12.30.

Matkani kulki läpi välipysäkkien. 

Muunmuassa Kouvola.

Tikkurilaan saavuttuani olin paniikissa.

En tiennyt mistä junani lähtee.

Löysin kuitenkin pienen harhailun jälkeen oikeaan junaan ja matka jatkui.

Kyrölän seisakkeella pääsi suustani tuskan parahdus ja soitin oitis Markolle, jolle raivosin koko matkan, että olen keskellä peltoa, eikä kaupunkia näy.

Edessä vain peltoa ja hiekkatietä. 

Kun bongasin koulun kyltin hiekkatien varresta.

Meinasin hihkua ilosta,

Ei enää raskaan laukun raahaamista hiekkatietä pitkin.

Eikä raivokasta kiroilua puhelimeen.

Sain rauhoittua.

Ärsyttää vaan kun kaikki ulko-ovet ovat lukossa ja meille ei annettu avaimia.

Joutuu joko lyöttäytymään jonkun matkaan tai koputtelemaan ikkunoihin, että saa oven auki ja pääsee sisälle.

Kuitenkin.. Se siitä ulinasta. Jatketaan...

Koululle päästyäni olin jälleen hukassa.

En tiennyt mihin piti mennä.

Astuin jostakin ovesta sisään ja löysin jpnkun joka neuvoi minua eteenpäin. 

Asuntola täälä on pieni, mutta kotoisa.

Yleinen tila on olohuoneen ja keittiön yhdistelmä. 

Pieni ja kotoinen.

Kaikki rakennukset ovat sävy-sävyyn ja samantyylisiä,

Pihassa on jonkinlaisia taiteellisia patsaita.

Minua kovasti häiritsi "päistä" rakennettu tolppa. :'D

Täällä on samalla niin rauhtoittava ja tutun oloinen ympäristö,

Mutta samalla niin ärsyttävä.

Onneksi koulu on sentään puiden ympäröimä.

Olenhan sentään enemmän metsäihminen kuin peltoihminen.

Rakennukset ovat vanhoja ja kauniita, olin täysin eksyksissä kunnes löysin jonkun joka mua neuvoisi mihin täytyy mennä.

Huomista innolla odottava

Maailmanloppu

Saikulla mennään loppukuu.

Lääkäri totesi minulle, että on parempi jäädä nyt sairaslomalle ja selvittää pää kunnolla.

Tapahtuu taas niin monia asioita päällekkäin, enkä voi vaikuttaa siihen.

Eilen päätin kääntää aivan uuden sivun elämässäni.

Suljin ulos sen muutaman kuukauden onnen, jonka myös menetin nopeasti.

Suljin pois kaiken koknaisuudessaan.

Vähensin ihmisiä elämästäni.

Ei.

En voi sanoa ihmisiä, vaan ihmisen.

Tunnen itseni nyt keveämmäksi.

En kestänyt katsella sitä mitä minulta riistettiin.

En enää halunnut kärsiä.

Sammutin itseni.

Olen enää vain pieni tuhkakasa suuressa maailmassa.

Olematon pieni kasa.

En tunne itseäni enää ihmiseksi.

En saa ansaita yhtäään hyvää hetkeä elämässäni.

En yhtäkään pientä hymyä.

En halua tulla pelastetuksi täältä.

Pelkään uusia pettymyksiä.

Pelkään elämää.

Kammoan tulevaisuutta.

Inspiraationi kaikkeen on hukassa.

En halua yrittää tehdä mitään.

Haluan vaan lojua tiedottomana lattialla.

En aio nousta täältä.

Olen sammunut

Mä haluan unohtaa

Mä haluan unohtaa.

Unohtaa sen mitä meillä oli.

Unohtaa ne elämää täynnä olevat hetket sun kanssa.

Kaiken sen mitä ois voinut tulla ja sen mitä tapahtui.

Sitä ei koskaan ollutkaan.

Haluaisin unohtaa mitä sä teit.

Kuinka sä valehtelit mulle.

Ja valehtelit enemmän kun sain selville.

Nään susta läpi.

Mä en voi unohtaa sitä kuinka muhun sattuu.

Sen kanssa on vaan oltava.

Ehkä tätä ei tarkoitettu mulle.

Niinkuin ei mitään muutakaan.

Olen rikki

valonpilkahdus tunnelin päässä

Oon ollu viimeset kaks viikkoo ihan maassa.

En oo jaksanu välittää edes omasta ulkonäöstäni.

Niinkuin en oikeastaan normaalistikkaan. 

Aamusin hiuket vetäyty korppusina ponnarille ja naama jäi yön jäljiltä sellaisekseen.

Onneksi ihanaakin ihanaisempi ystäväni tuli mua piristämään tänne yksinäisyyden ja kaaoksen keskelle.

Naksittiin sit samalla vähän mun hiuksia ja oon oikeesti tosi tosi tyytyväinen näihin!

Ekaa kertaa ikinä oon aidosti tyytyväinen omaan päähäni.

Pientä piristystä tähän elämään.

Kävin viimeviikolla kolmella eri ihmisellä juttelemassa mun asioista, että vaikka kuinka yritän koulujuttuja vääntää ei ne vaan suostu valmistumaan tai sitten tulla hyväksytyksi.

Kuukausi aikaa ja stressaa niin paljon että hiukset tippuu...

Mutta en anna näiden päätä painavien asioiden nyt sotkee mun päätä!

Keskiviikkona lähen viettämään mun pitkää viikonloppua ensin Helsinkiin ja torstaina sitten takaisin pieksämäelle. 

Mahdollisesti menen myös käymään Varkaudessa viikonloppuna.

Mutta nyt odotan vaan tuota keskiviikkoa ja Black Veil Brides:in keikkaa.

Yli kolmen vuoden odotus täyttyy! 

Voisko tästä enää huonommaksi mennä?

 Tänään kun heräsin.

Halusin vain jäädä siihen.

Kaikki se eilinen iski.

En itkenyt.

Suljin sen ulos päästäni.

En laskenut tunteita enää sisälle.

Kykenen sulkemaan kaiken sen ulos.

Kaiken sen tuskan ja pahan olon.

Kaikki ne ajatukset.

 Kaiken.

Olen taas hukassa.

En jaksa löytää itseäni.

Kaikki se mikä teki minut vielä viikko sitten onnelliseksi on poissa.

Se loppui kuin seinään.

Ehkä näin on parempi.

En halua purkaa itseäni.

En jaksa.

En kykene tyhjentämään päätäni.

Se on tyhjä.

Ajatukset ovat nyt poissa.

Kaikki on poissa.

Haluan vain hautautua peiton alle ja olla välittämättä mistään.

En halua tuntea enää.

Haluan unohtaa!

DIIBADAABA

Se ois maanantai.

Eilen nollasin kaiken.

Pysäytin kirjaimellisesti ajan ja elin hetkessä.

Voisin ottaa sen tavaksi.

Päivä kerrallaan.

Toukokuu hiipii nurkan takaa päivä päivältä lähemmäksi.

Enää vain muutama tehtävä ja homma alkaa olla paketissa.

Oppariin pitäisi lisäillä vielä asioita.

Tiivistelmä ja pohdinta.

Ehkä hieman asiatekstiä.

Opettajamme sanoi sen olleen yksi parhaista.

Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni.

En olisi kuukausi sitten kuvitellut pysyväni aikataulussa.

Tulevaisuus on valoisa😊

Olen elossa!

Junamatka täynnä kyyneliä ja hukattuja tunteita

Kun eilen astuin junaan,

kyyneleet kirposivat silmilleni välittömästi.

Teki mieli vaan juosta takaisin ja pyytää anteeksi.

Anteeksi sitä että kuinka olin äkkipikaisuuksissani danonut sanoja joita en tarkoittanut.

Olin pettynyt itseeni.

Halusin kuitenkin kotiin.

Koko kolmen ja puolen tunnin ajan itkin.

Kyyneleet virtasivat koko matkan.

En kuitenkaan halunnut päivän päättyvän näin.

Elämäni paras päivä romuttui täysin.

Olin jälleen hukassa.

Matkan aikana konu kysyi lähes jokaisella pysäkillä, että olenko kunnossa.

Vakuutin olevani vain väsynyt ja haluavani kotiin nukkumaan.

Ei tainnut kuitenkaan mennä läpi.

Kun kello alkoi lähestyä puolta yhtätoista ja junassa kuulutettiin pieksämäen oleevan seuraavana.

Havahduin ja aloin vilkuilla ympärilleni.

Tutut valot ja rakennukset ilmestyivät ikkunoihin.

Aseman valot toivottivat minut tervetulleeksi kotiin.

Asemarakennuksen läpi käveltyäni näin vain keskuskadun sammutetut liikennevalot sekä kotiin asti johdattavat katulamput.

Olin kotona.

Vaikka matkalla kenkääni pääsi inhottava terävä kivi en antanut sen haitata.

Halusin vain kotiin.

Kun huomasin kaupungin ainoat päällä olevat liikennevalot tajusin olevani yläristillä.

Kylmä betoninen vesitorni seisoi edelleen mäen yllä.

Kotiin oli vain muutama askel.

Aamulla minua odottaisi sama tunehelvetti kuin illallakin.

Mitä tekisin.

En haluaisi päästää irti tästä mitä minulla nyt on.

Olen löytänyt elämälleni sen sisällön jota olen jo kauan etsinyt.

Tiedän mitä haluan.

Olin onnellinen.

Matkalla kotiin

Ajattelin että tänään olisi elämäni ihanin päivä.

Olihan se sitä.

Siihen asti että päätin luovuttaa.

Kadotin tajuntani pitkäksi aikaa.

Tuo tuttu ääni muuttui tuntemattomaksi.

En osannut ajatella.

Olin yksin, vaikka meitä oli kaksi.

Tänään huomasin rakastavani.

Rakastavani oikeasti.

Olen vain peloissani.

Ei, kauhuissani.

Entä jos en ole tarpeeksi hyvä.

Jos en ole se jonka hän haluaa.

Jos kuitenkin käy niin.

Tuo tuttu ääni alkaa ajautua kauemmas ja kauemmas.

Pian olen kotona.

Yksin.

Nyt minua ei ohjas kukaan.

En ole kenenkään turvallisissa käsissä.

Annan aikaa.

Yritän.

En luovuta tälläkertaa.

Tästä en aio laskea irti.

Olen rakastunut

Olenko onnellinen

MiMitä haluan elämältä?

Haluanko olla onnellinen?

Saanko olla onnellinen?

Kuka tekee minut onnelliseksi?

Mitä onnellisuus on?

Oon viime päivinä astunu ulos pääni sisältä.

Tästä taas saan kiittää sitä erästä.

Pääsen karkuun ajatuksiani ja itseäni

En ole ristiriidassa ajatuksieni kanssa.

Viimeviikonloppu piristi minua kovasti.

Annoin itselleni aikaa vaan olla.

Olla niissä käsissä joiden haluan minua ohjaavan.

Ne kädet joita rakastan.

En voisi olla onnellisempi.

Halusin vaan jäädä siihen perjantaihin loppuiäkseni.

Siihen ihanaan tunteeseen joka minut ympäröi.

Se tunne oli parasta mitä olen pitkään aikaan tuntenut.

Ne perhoset jotka ottivat joka kerta mahassa lentoa kun edes vilkaisin niihin silmiin.

Tunsin lämpöä.

En ollut hukassa enää.

Löysin itseni.

Olen minä.

Olen kadottanut elämänhaluni

En tiedä kuka enää olen.

Menetän otteeni elämään sormi sormelta.

Alan kadottaa kuuluvuuteni.

En kuule enää ympärillä olevia ääniä.

En tunnista sitä tuttua ja turvallista.

En ole ehtinyt kuunnella.

On taas se huono aikakausi menossa, kun miettii liikaa asioita.

Toteaa itselleen huonoja asioita ja retkahtelee.

Retkahdin avaamaan pirullisen viinapullon.

En tyhjentänyt sitä.

Jätin sen keittiöön vainoamaan minua, jotta oloni olisi parempi.

Päinvastoin.

Tuntuu siltä, että olisi parempi asua päänsä sisällä olevassa ihmemaassa kuin tässä todellisuudessa.

Sekoittaa mielikuvitus todellisuudesta ja vaan olla.

Mutta niinhän teen.

En erota mielikuvitusta todellisuudesta.

Olen sekaisin.

Hullu.

Mutta en anna sen haitata.

Menetän elämäni otteen iloisin mielin.

Suunnittelen päässäni tällähetkellä paljon.

Loppuviikon matkustan.

Savosta etelään ja takaisin.

Matkasta saa monta tarinaa.

Todellista ja mielikuvituksellista.

Entä jos kaikki onkin kuvitelmaa.

Epärealistista ja mahdotonta.

Entä jos en olekkaan minä.

Vaan joku toinen.

Jos tämä onkin vain mielikuvitukseni tuotetta.

Jos joskus herään tästä painajaisesta.

Kertokaa se minulle.

Olen umpikujassa.

Aivot vetää lukkoon ihan kokoajan

En tiedä mitä kirjoitan. 

En tajua sanaakaan mitä pääni syöttää tietokoneen näytölle.

Teen opinnäytetyötä enkä saa enää sanaakaan kirjoitettua, olen ulkona kaikesta. 

Haluaisin vain kotiin nukkumaan ja vaipua pitkään horrokseen.

Viimeyö meni Mikkelin keskussairaalassa kun kämppäkaverini liukastui kotona ja mursi jalkansa.

Pakotin itseni aamulla nousemaan sängystä noin tunnin unien jälkeen. 

Pakotan itseni pysymään hereillä ja yrittämään saada jotain aikaiseksi.

Alan olla epätoivoinen opinnäytetyömme suhteen. 

Opinnäytetyö pitää olla valmis 11 maaliskuuta ja meillä on kaikenkaikkiaan 10 sivua. 

miinustettuna kansilehti, johdanto, sisällysluettelo ja lähdeluettelo jää vain kuusi sivua. 

eli siis meiltä puuttuu vielä 14 sivua. 

Olen satavarma etten valmistu tänävuonna. 

Olen päättänyt ottaa eropaperit juuri ennen valmistumista ja jatkaa kohti uusia pettymyksiä.

En voinutkaan kuvitella kolme vuotta sitten että tämä olisi näin vaikeaa. 

Vaikka kuinka silloin halusin valmistua tälle alalle ja päästä töihin on motivaationi kipinä nyt täysin sammunut. 

Haluan vain auttaa ystäväni valmistumaan ja teen opinnäytetyön.

Tottakai yritän kiriä, mutta tiedän etten valmistu kun rästissä on niin paljon. 

Olen hukassa, enkä löydä tietä ulos.

Mieleni tekee vaan itkeä ja paiskoa tavaroita kun turhauttaa niin paljon.
Kuitenkin suljen sen sisälleni ja näytän tyyneltä.
Piilotan pahan oloni kauas päästäni ja jatkan koomassa.
Tuijotan loppupäivän tyhjyyteen ja odotan kotiinpääsyä.

Vaikka en juo kahvia on mun pakko ehkä tänään uhrautua ja yrittää pysyä hereillä.
Tai sitten jatkan teelinjalla ja koisin koko päivän.
En jaksa ajatella enää.
Annan vaan kaiken valua ulos ja odotan.
Odotan että pääsen kotiin ja saan kuunnella jälleen pehmeää ja ohjaavaa ääntä, jota olen kuunnellut jo monta päivää.
Haluan vaan kuunnella.
Tuntuu niin epätodelliselta istua koulussa, kun on ollut viikko, tai kaksi vapaata.
En edes muista enää milloin olin viimeksi koulussa.
Haluaisin vain olla kotona kaiket päivät ja kadota sängynpohjalle.
Ikuiseen koomaan tai vaan kadota.
Kadota sänkyyn ja unohtua sinne.
Olen kadottanut taas elämänhallinnan taidon.
Vai onko minulla edes koskaan ollut sellaista.

Aina olen kunnellut kuinka vastuuton, välinpitämätön ja kiittämätön olen.
Olen aina ollut se huonompi joka ei pärjää elämässä.
En enää edes itsekkään tiedä mitä tai kuka olen.
Olen hukannut itseni täysin.
Enkä löydä enää itseäni.
En toisaalta edes jaksa etsiäkkään.

Toivon että joku löytää mut ja kaivaa mut esiin itsestäni.
Kotona tuntuu niin todelliselta kun saa jutella sen tärkeimmän ihmisen kanssa.
Enkä nyt tarkoita kämppistäni.
Tuntuu niin todelliselta ja omalta itseltään kun saa kuunnella toista ja olla aito.
Ei sillä että esittäisin muulloin jotain muuta.
Mutta muulloin kun en kuuntele tuota henkilöä tai juttele hänelle olen hukassa.
Kadotan itseni välittömästi kun toivotamme hyvät yöt.
Olen hukassa koko yön, mutta aamulla löydän itseni taas keskustelemasta.
 
Aika ei suostu kulumaan.
Haluan vain kotiin ja nukkumaan päikkärit.

Olen unohtanut kuka olen.

Huisismia ja tiukkiksia

Huisia!

Fall Out Boy:n uus albumi American Beauty/Amesican Psycho ilmesty eilen Spotifyhyn ja toi on aivan huikee!

Plus Apulannan Sun kohdalla on ollu kuuntelussa pariki viikkoa yhteen soittoon :3

Täs on ollu nyt kauheesti kaikenlaista ja kerkesin olla koditonki tos yhes vaiheessa. 

Mut onneks mulla on ihania sukulaisia jotka otti mut siipiensä suojiin :)

Kiitos siis heille jotka autto!

Ja kaikille ystäville jotka oli mun mukana laittamassa asioita eteenpäin oikeille ihmisille! <3

Kauheesti mua pohdituttaa mun seuraava opiskelupaikka. 

Yhteishakuun on vaan kuukaus ja mulla on paljon asioita selvitettävänä. 

Täytyy tän päivän aikana selvittää ne asiat ja soittaa muutamia puheluita. 

Musta tuntuu että tää mun bloggausinto alkaa taas palautumaan, vaikka tässä on vielä paljon asioita selivtettävänä ja pohdittavana. 

Asia kerrallaan eteenpäin niin kyllä se siitä.

Sain haettua jo ensimmäiseen kouluun Tuusulaan :)

Enää pitäisi hakea Hyvinkäälle ja mahdollisesti vantaalle :)

On aika hyvä fiilis kun saa edes mahdollisuuden pyrkiä opiskelemaan!

Miltä kuulostaisi vapaaehtoistyö USA:ssa

NO HYVÄLTÄ!!

Herranjestas että mulle iski kauhee kuume USA:aan!

Siis nyt ois tarjolla vapaaehtoistyöjaksoja ulkomailla ympäri maailman. 

Joko kuuden tai 12 kuukauden jakso ja mua himottaisi tuo vuosi ulkomailla. 

Oon miettiny että jos säästäisin vuoden ja saisin tarpeeksi rahaa kasaan niin voisin ehkä päästä jo ensi keväänä lähtemään vapaaehtostyöhön ulkomaille. 

Ehkä just sinne USA:an tai sit jonnekkin muualle. 

Ostin myös pidennykset itelleni. 

Seuraavista kuvista ei ehkä välttmättä näy noi pidennykset niin hyvin, mutta ne on oikeesti aikas kivat. ja vaikka mun omat hiukset on nykyään enemmänkin ''rusehtavan'' punaiset niin noi sopii (ainakin omasta mielestäni) mulle :3

Olin myös jonnalla kaks yötä ja meidän piti kirjottaa opparia, mutta Family Guy ja kalja vei voiton :D 

Noh onneksi on vielä aikaa kirjottaa sitä, ettei oo kauhea hoppu!

okei näkyy n sittenki :D

Oli pakko ottaa taiteellinen kuva pihlajanmarjoista

Mulle tuli kauhee ikävä turkkiin. Oon ite metsästäny nuo kivet merestä ja oon saanu ton liiran maailman kivoimmalta tarjoilijalta :3 

Aion nyt palata ihan kunnolla tähän blogin pariin. 

Kun motivaatiokin palasi tähänkirjoittamiseen.

Vaikka onhan tää vähän yksitoikkoista kirjoittaa aikalailla itselleen.

Mutta see ya later allikeitter<3