torstai 21. huhtikuuta 2016

Maa joka tarvitsee rohkeutta

Tänään olen ollut erinäisten aiheiden ympäröimänä. 
Päätin kirjoittaa omia mielipiteitäni aiheesta, ja toivon tekstini luovan mahdollisimman paljon mielipiteitä teissä, jotka tätä tekstiä eksyy lukemaan. 

Ennen virallista aihetta pohjustan tekstiäni muutamalla seikalla. 

Kirjoitan tänään kiusaamisesta. 
Mitä se kiusaaminen sitten oikein on?

Kiusaaminen on yksinekratisuudessaan henkistä, fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa jotain henkilöä tai ihmisryhmää kohtaan. 
Joku saattaa nyt miettiä että miksi juuri väkivaltaa. 
Käytän väkivalta sanaa, koska kiusaaminen (syrjiminen, haukkuminen ja fyysinen väkivalta) on raakaa väkivaltaa ihmisiä kohtaan.

Pelkällä ''tapa ittes'' lauseella kohdistetaan henkistä ja psyykkistä väkivaltaa toisen mieltä ja olemusta  kohtaan. 
Se ei sinusta itsestäsi saata kuulostaa väkivaltaiselta, mutta itse pitkän kiusaushistorian omaavana ihmisenä tiedän miltä tuntuu kuulla lause ''vitun läski''.
Se on väkivaltainen lause suoraan itsetuntoon.

Suomessa kiusataan ihmisiä hyvin paljon. 
On koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista, erilaisuuden hyväksymättömyyttä, rasismia...
Lista on loputon.

Olen sitä mieltä, että kiusaamiseen pitäisi puuttua rankemmalla kädellä kuin nykypäivänä.
hyvin usein kuulee ja näkee tapauksia joissa kiusaaja ja kiusattu loppupeleissä kättelevät ja pyytävät toisiltaan anteeksi.
Tämä ei poista kiusaamista vaan ongelma on  edelleen olemassa.
Noh, miten kiusaamisen saisi loppumaan?
Suvaitsevaisuus on suuri avainsana nykypäivänä.
Ihmisten pitäisi oppia suvaitsemaan ja hyväksymään erilaisuus ja se, että kaikki eivät voi olla samanlaisia kuin sinä itse. 
Kiusaamistilanteeseen pitäisi puuttua samantien kun sellaisen näkee.
Ohikulkijalta pelkkä ''hei mitä täälä tapahtuu'' saattaa riittää tilanteen lopettamiseksi. 

Nuorille on opetettava, että kiusaaminen on väärin ja, että toiselle tahallinen pahan olon aiheuttaminen saattaa tuhota toisen itsetunnon jopa niinkin täydellisesti, että kiusatuksi joutunut saattaa mahdollisesti harkita itsensä tappamista.

Mielestäni on hyvin väärin, että suomalaisilta puuttuu ohkeus puuttua tilanteisiin joissa ihmisiä kiusataan.
Sanonta kuuluu, että jos sinua ei ole autettu, et osaa auttaa.
Se ei ole totta!
Monet ihmiset jotka eivät edes ole kokeneet kiusaamista osaavat halutessaan puuttua tilanteeseen, jossa toiseen kohdistuu väkivaltaa minkäänlaisella tasolla.

Itse henkilökohtaisesti toivon sitä, että ihmiset yrittäisivät ajatella. että miltä siitä kiusatusta tuntuu. Kuulin tänään aivan järkyttävän jutun nuoresta, joka oli yittänyt itsemurhaa hyppäämällä liikkuvan ajoneuvon alle, mutta oli kuitenkin selviytynyt tilanteesta,
Tilantten jälkeen nuori oli alkanut saamaan aikuisilta ihmisiltä kritiikkiä, että eikö hän ajatellut sivullisia tilanteessa jolloin päätti hypätä ajoneuvon alle. 
NIINKUIN SIIS MITÄ?!

Toinen juttu oli se, että nuori oli hypännyt junan alle ja ihmiset närkästyivät tilanteesta kun juna oli myöhässä tapahtuneen jälkeen. 
NIINKU HERRANJUMALA MINKÄLAISIA IHMISIÄ TÄMÄ MAA KANTAA PÄÄLLÄÄN!!
Eikö tässävaiheessa kun kiusattu nuori tappaa itsensä niin tulisi ennemmin ajatella, että mikä tämän nuoren on tälläiseen tilanteeseen ajanut. 
Eikä sitä, että voihan hele kun juna on myöhässä.

Mä haluan, että jokainen teistä miettii nyt, mitä olisi tuossa tilanteessa ajatellut. 
Olisitko sä suuttunut siitä, että toinen on juuri menttänyt henkensä sen takia, että ihmiset eivät hyväksyneet nuorta?
Olisitko ajatellut, että mikä nuoren on ajanut tilanteeseen, että hän päättää lopettaa elämänsä,
Olisitko alkanut haukkumaan häntä heikoksi ja aukaksi koska hän ei enää halunnut elää?
Mitä juuri sinä olisit tehnyt?

Sitten mieti, että mitä tekisit jos näet tilanteen, jossa jotakuta kiusataan.
Puuttuisitko, vaiko etkö?

Kiusaaminen on niin väärin, että näen punaista niiden ihmisten kohdalla, jotka syyllistyvät kiusaamiseen.
Enkä nyt väitä itseäni miksikään valkoiseksi äiti teresaksi.
Olen itsekkin syyllistynyt kiusaamiseen, mutta olen viisastunut vuosien varrella ja olen itse tajunnut lopettaa toisten kiusaamisen.

Kiusaaminen on väärin.
Kiusaaminen on rikos johon täytyy puuttua.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Elämä on näppäilyvirheitä

Tuttuun tapaan kuukausien jälkeen olen täälä kirjoittelemassa teille.
Elämässäni on viimeisien muutaman kuukauden aikana ollut hulinaa ja huisketta.
Ajallinen aikani blogiin paneutumiseen ja kameran kanssa lenkkeilyyn on ollut vähäistä, joten olen antanut mieleni levätä.
Selailin tätä surullisen kuuluisaa blogiani muutamia vuosia taaksepäin, opintojeni alkuvaiheeseen ja huomasin, että olen kertoillut tänne avoimesti asioistani. 
Olen pitänyt blogiani eräänlaisena avoimena päiväkirjana.

En aio lakata kirjoittelemasta kuulumisiani ja blogillani ei ole tarkoitus haalia miljoonia seuraajia ja kommentoijia. 
Kirjoitan blogia, jotta voin myöhemmin lukea mitä olen tehnyt joskus aikaisemmin.
Eli niinsanotusti pääasiassa itselleni.

Viimeaikoina on ollut kiire niin koulun kuin vapaa-ajan oheella.
Työharjoitteluni Varkauden seurakunnalla meni mielestäni siedettävän hyvin. 
Sain tutustua paremmin seurakuntaani sekä myös sen toimintatapoihin.

Aloitin tämänhetkisen työharjoitteluni Varkauden nuorisopalveluilla ja ensimmäinen puolitoista viikkoa on kulunut nopsaan. 
Päivät täällä eivät ole tylsiä ja jokainen on erilainen omalla tavallaan.
Työtoverit ovat mitä mahtavimpia ja koskaan ei ole tylsää. :)

Helmikuussa aloitan virallisen työurani Buusterilla ja alan sielä toimia kokoaikaisena puhelinmyyjänä.
Kokemus sekin. 

Vapaa-ajalla lähinnä keskityn kissan kanssa telmuamiseen ja ystävien näkemiseen.
Simba on kasvanut aivan hurjasti viime kerrasta kun kirjoittelin tänne.
Tekstin perällä on hänestä kuvanen poikineen.

Olen saanut elämääni muutakin täytettä kuin koulu, kaverit ja kissa.
Tasan kaksi kuukautta sitten aloin seurustella tämänhetkisen poikaystäväni kanssa ja nämä muutama kuukausi ovat sujahtaneet ohi hetkessä.
Vaikkakin nämä pari kuukautta tuntuvat ikuisuudelta niin aika on mennyt nopiaan ohitse.
Välillämme olevat kilometrit aiheuttavat pientä stressiä, kun ei ole oikein aikaa eikä varaa matkustaa.
Kummallakaan meistä.
Mutta jos edes kerran kuukauteen näkee niin se on riittävä, ainakin minulle.

Elämä siis rullaa raiteillaan aika tasapainoisesti, ei oikeastaan minkäänlaisia huolia eikä murheita niinkään millään saralla.
Ja jos on niin ne ovat hyvin pieniä ja elämää haittaamattomia juttuja. 



maanantai 12. lokakuuta 2015

Voihan maanantai!!!!

Tämä maanantai on miesmuistiin ensimäinen jolloin asiat rullaa niinkuin pitäkin!

Olen jo jonkinaikaa stressannut kouluni suorittamisesta.
Ja tänään sain varmistuksen siitä, että pääsen muuttamaan takaisin Varkauteen ja käymään kouluni sielä työharjoittelun muodossa.
Kerrankin opettajani oli minusta jopa hieman ylpeä, kun olin jo asioita hoitanut eteenpäin. 
Varkauden päästä minulla on kaikki muu jo oikeastaan hoidettuna.
Paitsi se, että koska voisin nuorisopalveluilla aloittaa tuon työharjoitteluni.

Olen oikeastaan aika iloinen, että saan tälläisen mahdollisuuden.
Kuitenkin samaan aikaan olen hieman allapäin, sillä kaikki ystäväni jäävät Pieksämäelle. 
Eihän tuo matka ole juurikaan mikään este, ettenkö Pieksämäellä voisi vierailla. 
Mutta aika on se rajoite.
Aion nyt panostaa kouluuni senverran, että saan paperit ulos helmikuussa!

Nappasin vielä googlen kuvahausta oikein osuvan kuvaisen tähän tilanteeseen :) 
Mukavaa viikkoa kaikille!

torstai 24. syyskuuta 2015

Elämänmuutoksia

Heipsan kaikki karvakamuset!

Amitäti on taas täällä naputtelemassa teille muutamista asioista.

Ensinnäkin syyslukukausi alkaa olemaan pikkuhiljaa puolessa ja odotan jo innolla syyslomaa! Pääsee vähön rentoutumaan ja irtoutumaan tästä arjesta. Ken tietää mitä keksii.. Jos keksii.
Koulussa menee perusjeeshyvin, mutta tää alkaa olemaan niin rutiinimaista, että innostus on aika laimee.

Syksy alkaa olemaan jo siinä vaiheessa että pääsisin jo kuvailemaan kivoja värikuvaisia, mutta mun kameran laturi on edelleen kadoksissa, joten en pääse tyhjällä akulla kuvaamaan ._.

Sitten se tän postauksen pääasia!

Eli halusin tulla tänne kertomaan, että mun elämässä on tapahtunut pienimuotoinen muutos. En asu enää yksin omassa pienessä yksiössäni. Luokseni muutti oikea herrasmies. Sunnuntaina 20.09.2015 minun luokseni muutti hyvin pienikokoinen ja suloinen nappisilmä asumaan. Hän on raidakas ja harmaa naukuja. Hänen nimensä on Ruu.

Oon ihan rakastunu tuohon kissaan. Aina kotiin tullessa se on ovella vastassa ja kovasti aina osottaa, että ikävä oli sillävälin kun mä olin koulussa.. Tai ihan vaan vaikka tupakillakin. Kovasti herralla meinaa olla  energiaa, mutta onneksi sen saa aina leikkituokioilla kulutettua. Päivällä mikäli aikaa on voi päiväunet nukkua mamman vieressä ja yöllä sitten huristaan myöskin kainalossa. Hyväkäytöksinen ja yllättävän hiljainen tapaus.

Olen superonnellinen❤

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ei tyttö tiennyt

Mieleltään terve.
Vai onko sittenkään?
Sekaisin on maailma.
Voi että.

Mitä elämältä haluaakaan?
Haluaako mitään?
Yksin kotona.
Yksin koulussa.
Yksin maailmassa.

Päänsä huutaa apua jatkuvasti.
Kukaan ei ymmärrä.
Kukaan ei halua.
Lohtu, toivo ja tahto hukassa.

Kahvi kupissaan kylmää.
Ei sekään lämmitä.
Kaiken se teeskentelee.
Ulkoa ehjä.
Sisältä paskana.

Hyväksikäytetty lapsi.
Nuori ja rikkonainen.
Pikaliima ja teippi kadoksissa.
Ei edes neulaa ja lankaa.
Hän haluaa olla jotain muuta.

Olla hyväksytty.
Olla ymmärretty.
Kadottaa vihan ja huhupuheet.
Haluta uuden mahdollisuuden.
Olla ihminen

Tyttö on rikki

lauantai 9. toukokuuta 2015

Elämäni mielenkiintoisin retki part 4

Tosissaan niistä pääsykokeista. Eli vikana päivänä me maalattiin vähän maisemakuvia. Se ei ollut mun lempijuttua ollenkaan. Sillä vihaan maalaamista, etenkin vesiväreillä. Kuvittelin, että olisimme kuvanneet enemmän.. Muttajuu.

Olin erityisen tyytyväinen mun ryhmähaastatteluun. Olin äänessä ja mukana keskustelussa. Mua katsottiin aika hyvällä, etenkin kun kysyttiin mistä koulun löysin ja vastasin että netin ihmeellisestä maailmasta itse etsimällä koulutuspaikkoja.

Yleisfiilis koko paikasta oli aivan huippu! Sain tunteen, että kuulun ja haluan sinne oikeasti. Nyt odotellaan kesäkuuta ja tuloksia sormet ja ajatukset ristissä!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Elämäni mielenkiintoisin retki part 3

Toinen tehtäväni näissä pääsykokeissa oli luonnostella ja maalata kansi lehteen.
Olen tosi huono vesivärien kanssa.
En ollut tyytyväinen aikaansaannokseeni ollenkaan.
Odottan innolla huomista, ja sitä että saisin mahdollisesti päästä piirtämään lyijykynällä.
Koska se on vaan parasta, ja olen siinä jopa ehkä ihan hyväkin..

Ajattelin siis tosissaan kirjoitella tästä reissusta muutaman postauksen, ihan vaan koska en halua kirjottaa kauheeta romaania kahdesta päivästä, ja nytkin jää jo paljon kertomatta.

Mutta nyt noudan luonnoslehtiöni ja jatkan mun kansilehteä :3

Elämäni mielenkiintoisin retki part 2.

Tosissaan.
Eilen siis kerroin vähän matkastani tänne tuusulan suunnille.
Keskelle metsää.
Jossa on jo itikoita.
Ja koivut lehdessä.
Se tarkoittaa sitä, että mun kesä on virallisesti alkanu.

Mutta palatakseni asiaani.
Tänään noin kello 6.30 heräsin siihen että ihmiset ramppaavat edestakaisin, en tiennyt miksi.
Luulin heränneeni liian myöhään, mutta katsoin kelloa ja tajusin herätykseen olevan vielä tunti aikaa.
Painoin pään tyynyyn ja nukahdin.

Heräsin kuitenkin ennen herätystäni ja nousin puoliksi ylös "punkastani" eli kömmin ulos makuupussistani.
Aloin laittamaan kuontaloa kuntoon ja vaihtamaan vaatteita.
Kävin aamutupakalla ja törmäsin matkalla yhteen asuntolan tyypeistä.

Hiippailtiin samaa matkaa ilmoittautumisjonoon, johon kävin ilmoittautumassa viskaamassa viimeiset rahani ja sain sieltä kauniin nimikyltin (Mä vihaan nimikylttejä).

Lähdin kävelemään kohti luokkaa vihkojeni kanssa ja istahdin penkille.
Ensimmäisen infon jälkeen saatiin meidän ensimmäinen tehtävä.
Valokuvaten outo tunnelma, tilanne tms.

Ahdistuin ihan sikana, koska digipokkari ja muokkaamattomat kuvat.
Huargh!
Tuskainen parahdus tehtävänannon jälkeen jäi mylläämään vatsani pohjaan.
Tein kuitenkin parhaani.
En saanut inspiraatiota, en mitään.

En odota innolla seuraavaa tehtävää...