En tiedä kuka enää olen.
Menetän otteeni elämään sormi sormelta.
Alan kadottaa kuuluvuuteni.
En kuule enää ympärillä olevia ääniä.
En tunnista sitä tuttua ja turvallista.
En ole ehtinyt kuunnella.
On taas se huono aikakausi menossa, kun miettii liikaa asioita.
Toteaa itselleen huonoja asioita ja retkahtelee.
Retkahdin avaamaan pirullisen viinapullon.
En tyhjentänyt sitä.
Jätin sen keittiöön vainoamaan minua, jotta oloni olisi parempi.
Päinvastoin.
Tuntuu siltä, että olisi parempi asua päänsä sisällä olevassa ihmemaassa kuin tässä todellisuudessa.
Sekoittaa mielikuvitus todellisuudesta ja vaan olla.
Mutta niinhän teen.
En erota mielikuvitusta todellisuudesta.
Olen sekaisin.
Hullu.
Mutta en anna sen haitata.
Menetän elämäni otteen iloisin mielin.
Suunnittelen päässäni tällähetkellä paljon.
Loppuviikon matkustan.
Savosta etelään ja takaisin.
Matkasta saa monta tarinaa.
Todellista ja mielikuvituksellista.
Entä jos kaikki onkin kuvitelmaa.
Epärealistista ja mahdotonta.
Entä jos en olekkaan minä.
Vaan joku toinen.
Jos tämä onkin vain mielikuvitukseni tuotetta.
Jos joskus herään tästä painajaisesta.
Kertokaa se minulle.
Olen umpikujassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
vastaa