valonpilkahdus tunnelin päässä

Oon ollu viimeset kaks viikkoo ihan maassa.

En oo jaksanu välittää edes omasta ulkonäöstäni.

Niinkuin en oikeastaan normaalistikkaan. 

Aamusin hiuket vetäyty korppusina ponnarille ja naama jäi yön jäljiltä sellaisekseen.

Onneksi ihanaakin ihanaisempi ystäväni tuli mua piristämään tänne yksinäisyyden ja kaaoksen keskelle.

Naksittiin sit samalla vähän mun hiuksia ja oon oikeesti tosi tosi tyytyväinen näihin!

Ekaa kertaa ikinä oon aidosti tyytyväinen omaan päähäni.

Pientä piristystä tähän elämään.

Kävin viimeviikolla kolmella eri ihmisellä juttelemassa mun asioista, että vaikka kuinka yritän koulujuttuja vääntää ei ne vaan suostu valmistumaan tai sitten tulla hyväksytyksi.

Kuukausi aikaa ja stressaa niin paljon että hiukset tippuu...

Mutta en anna näiden päätä painavien asioiden nyt sotkee mun päätä!

Keskiviikkona lähen viettämään mun pitkää viikonloppua ensin Helsinkiin ja torstaina sitten takaisin pieksämäelle. 

Mahdollisesti menen myös käymään Varkaudessa viikonloppuna.

Mutta nyt odotan vaan tuota keskiviikkoa ja Black Veil Brides:in keikkaa.

Yli kolmen vuoden odotus täyttyy! 

Voisko tästä enää huonommaksi mennä?

 Tänään kun heräsin.

Halusin vain jäädä siihen.

Kaikki se eilinen iski.

En itkenyt.

Suljin sen ulos päästäni.

En laskenut tunteita enää sisälle.

Kykenen sulkemaan kaiken sen ulos.

Kaiken sen tuskan ja pahan olon.

Kaikki ne ajatukset.

 Kaiken.

Olen taas hukassa.

En jaksa löytää itseäni.

Kaikki se mikä teki minut vielä viikko sitten onnelliseksi on poissa.

Se loppui kuin seinään.

Ehkä näin on parempi.

En halua purkaa itseäni.

En jaksa.

En kykene tyhjentämään päätäni.

Se on tyhjä.

Ajatukset ovat nyt poissa.

Kaikki on poissa.

Haluan vain hautautua peiton alle ja olla välittämättä mistään.

En halua tuntea enää.

Haluan unohtaa!

DIIBADAABA

Se ois maanantai.

Eilen nollasin kaiken.

Pysäytin kirjaimellisesti ajan ja elin hetkessä.

Voisin ottaa sen tavaksi.

Päivä kerrallaan.

Toukokuu hiipii nurkan takaa päivä päivältä lähemmäksi.

Enää vain muutama tehtävä ja homma alkaa olla paketissa.

Oppariin pitäisi lisäillä vielä asioita.

Tiivistelmä ja pohdinta.

Ehkä hieman asiatekstiä.

Opettajamme sanoi sen olleen yksi parhaista.

Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni.

En olisi kuukausi sitten kuvitellut pysyväni aikataulussa.

Tulevaisuus on valoisa😊

Olen elossa!

Junamatka täynnä kyyneliä ja hukattuja tunteita

Kun eilen astuin junaan,

kyyneleet kirposivat silmilleni välittömästi.

Teki mieli vaan juosta takaisin ja pyytää anteeksi.

Anteeksi sitä että kuinka olin äkkipikaisuuksissani danonut sanoja joita en tarkoittanut.

Olin pettynyt itseeni.

Halusin kuitenkin kotiin.

Koko kolmen ja puolen tunnin ajan itkin.

Kyyneleet virtasivat koko matkan.

En kuitenkaan halunnut päivän päättyvän näin.

Elämäni paras päivä romuttui täysin.

Olin jälleen hukassa.

Matkan aikana konu kysyi lähes jokaisella pysäkillä, että olenko kunnossa.

Vakuutin olevani vain väsynyt ja haluavani kotiin nukkumaan.

Ei tainnut kuitenkaan mennä läpi.

Kun kello alkoi lähestyä puolta yhtätoista ja junassa kuulutettiin pieksämäen oleevan seuraavana.

Havahduin ja aloin vilkuilla ympärilleni.

Tutut valot ja rakennukset ilmestyivät ikkunoihin.

Aseman valot toivottivat minut tervetulleeksi kotiin.

Asemarakennuksen läpi käveltyäni näin vain keskuskadun sammutetut liikennevalot sekä kotiin asti johdattavat katulamput.

Olin kotona.

Vaikka matkalla kenkääni pääsi inhottava terävä kivi en antanut sen haitata.

Halusin vain kotiin.

Kun huomasin kaupungin ainoat päällä olevat liikennevalot tajusin olevani yläristillä.

Kylmä betoninen vesitorni seisoi edelleen mäen yllä.

Kotiin oli vain muutama askel.

Aamulla minua odottaisi sama tunehelvetti kuin illallakin.

Mitä tekisin.

En haluaisi päästää irti tästä mitä minulla nyt on.

Olen löytänyt elämälleni sen sisällön jota olen jo kauan etsinyt.

Tiedän mitä haluan.

Olin onnellinen.

Matkalla kotiin

Ajattelin että tänään olisi elämäni ihanin päivä.

Olihan se sitä.

Siihen asti että päätin luovuttaa.

Kadotin tajuntani pitkäksi aikaa.

Tuo tuttu ääni muuttui tuntemattomaksi.

En osannut ajatella.

Olin yksin, vaikka meitä oli kaksi.

Tänään huomasin rakastavani.

Rakastavani oikeasti.

Olen vain peloissani.

Ei, kauhuissani.

Entä jos en ole tarpeeksi hyvä.

Jos en ole se jonka hän haluaa.

Jos kuitenkin käy niin.

Tuo tuttu ääni alkaa ajautua kauemmas ja kauemmas.

Pian olen kotona.

Yksin.

Nyt minua ei ohjas kukaan.

En ole kenenkään turvallisissa käsissä.

Annan aikaa.

Yritän.

En luovuta tälläkertaa.

Tästä en aio laskea irti.

Olen rakastunut

Olenko onnellinen

MiMitä haluan elämältä?

Haluanko olla onnellinen?

Saanko olla onnellinen?

Kuka tekee minut onnelliseksi?

Mitä onnellisuus on?

Oon viime päivinä astunu ulos pääni sisältä.

Tästä taas saan kiittää sitä erästä.

Pääsen karkuun ajatuksiani ja itseäni

En ole ristiriidassa ajatuksieni kanssa.

Viimeviikonloppu piristi minua kovasti.

Annoin itselleni aikaa vaan olla.

Olla niissä käsissä joiden haluan minua ohjaavan.

Ne kädet joita rakastan.

En voisi olla onnellisempi.

Halusin vaan jäädä siihen perjantaihin loppuiäkseni.

Siihen ihanaan tunteeseen joka minut ympäröi.

Se tunne oli parasta mitä olen pitkään aikaan tuntenut.

Ne perhoset jotka ottivat joka kerta mahassa lentoa kun edes vilkaisin niihin silmiin.

Tunsin lämpöä.

En ollut hukassa enää.

Löysin itseni.

Olen minä.

Olen kadottanut elämänhaluni

En tiedä kuka enää olen.

Menetän otteeni elämään sormi sormelta.

Alan kadottaa kuuluvuuteni.

En kuule enää ympärillä olevia ääniä.

En tunnista sitä tuttua ja turvallista.

En ole ehtinyt kuunnella.

On taas se huono aikakausi menossa, kun miettii liikaa asioita.

Toteaa itselleen huonoja asioita ja retkahtelee.

Retkahdin avaamaan pirullisen viinapullon.

En tyhjentänyt sitä.

Jätin sen keittiöön vainoamaan minua, jotta oloni olisi parempi.

Päinvastoin.

Tuntuu siltä, että olisi parempi asua päänsä sisällä olevassa ihmemaassa kuin tässä todellisuudessa.

Sekoittaa mielikuvitus todellisuudesta ja vaan olla.

Mutta niinhän teen.

En erota mielikuvitusta todellisuudesta.

Olen sekaisin.

Hullu.

Mutta en anna sen haitata.

Menetän elämäni otteen iloisin mielin.

Suunnittelen päässäni tällähetkellä paljon.

Loppuviikon matkustan.

Savosta etelään ja takaisin.

Matkasta saa monta tarinaa.

Todellista ja mielikuvituksellista.

Entä jos kaikki onkin kuvitelmaa.

Epärealistista ja mahdotonta.

Entä jos en olekkaan minä.

Vaan joku toinen.

Jos tämä onkin vain mielikuvitukseni tuotetta.

Jos joskus herään tästä painajaisesta.

Kertokaa se minulle.

Olen umpikujassa.