Ei tyttö tiennyt

Mieleltään terve.
Vai onko sittenkään?
Sekaisin on maailma.
Voi että.

Mitä elämältä haluaakaan?
Haluaako mitään?
Yksin kotona.
Yksin koulussa.
Yksin maailmassa.

Päänsä huutaa apua jatkuvasti.
Kukaan ei ymmärrä.
Kukaan ei halua.
Lohtu, toivo ja tahto hukassa.

Kahvi kupissaan kylmää.
Ei sekään lämmitä.
Kaiken se teeskentelee.
Ulkoa ehjä.
Sisältä paskana.

Hyväksikäytetty lapsi.
Nuori ja rikkonainen.
Pikaliima ja teippi kadoksissa.
Ei edes neulaa ja lankaa.
Hän haluaa olla jotain muuta.

Olla hyväksytty.
Olla ymmärretty.
Kadottaa vihan ja huhupuheet.
Haluta uuden mahdollisuuden.
Olla ihminen

Tyttö on rikki

Elämäni mielenkiintoisin retki part 4

Tosissaan niistä pääsykokeista. Eli vikana päivänä me maalattiin vähän maisemakuvia. Se ei ollut mun lempijuttua ollenkaan. Sillä vihaan maalaamista, etenkin vesiväreillä. Kuvittelin, että olisimme kuvanneet enemmän.. Muttajuu.

Olin erityisen tyytyväinen mun ryhmähaastatteluun. Olin äänessä ja mukana keskustelussa. Mua katsottiin aika hyvällä, etenkin kun kysyttiin mistä koulun löysin ja vastasin että netin ihmeellisestä maailmasta itse etsimällä koulutuspaikkoja.

Yleisfiilis koko paikasta oli aivan huippu! Sain tunteen, että kuulun ja haluan sinne oikeasti. Nyt odotellaan kesäkuuta ja tuloksia sormet ja ajatukset ristissä!

Elämäni mielenkiintoisin retki part 3

Toinen tehtäväni näissä pääsykokeissa oli luonnostella ja maalata kansi lehteen.
Olen tosi huono vesivärien kanssa.
En ollut tyytyväinen aikaansaannokseeni ollenkaan.
Odottan innolla huomista, ja sitä että saisin mahdollisesti päästä piirtämään lyijykynällä.
Koska se on vaan parasta, ja olen siinä jopa ehkä ihan hyväkin..

Ajattelin siis tosissaan kirjoitella tästä reissusta muutaman postauksen, ihan vaan koska en halua kirjottaa kauheeta romaania kahdesta päivästä, ja nytkin jää jo paljon kertomatta.

Mutta nyt noudan luonnoslehtiöni ja jatkan mun kansilehteä :3

Elämäni mielenkiintoisin retki part 2.

Tosissaan.
Eilen siis kerroin vähän matkastani tänne tuusulan suunnille.
Keskelle metsää.
Jossa on jo itikoita.
Ja koivut lehdessä.
Se tarkoittaa sitä, että mun kesä on virallisesti alkanu.

Mutta palatakseni asiaani.
Tänään noin kello 6.30 heräsin siihen että ihmiset ramppaavat edestakaisin, en tiennyt miksi.
Luulin heränneeni liian myöhään, mutta katsoin kelloa ja tajusin herätykseen olevan vielä tunti aikaa.
Painoin pään tyynyyn ja nukahdin.

Heräsin kuitenkin ennen herätystäni ja nousin puoliksi ylös "punkastani" eli kömmin ulos makuupussistani.
Aloin laittamaan kuontaloa kuntoon ja vaihtamaan vaatteita.
Kävin aamutupakalla ja törmäsin matkalla yhteen asuntolan tyypeistä.

Hiippailtiin samaa matkaa ilmoittautumisjonoon, johon kävin ilmoittautumassa viskaamassa viimeiset rahani ja sain sieltä kauniin nimikyltin (Mä vihaan nimikylttejä).

Lähdin kävelemään kohti luokkaa vihkojeni kanssa ja istahdin penkille.
Ensimmäisen infon jälkeen saatiin meidän ensimmäinen tehtävä.
Valokuvaten outo tunnelma, tilanne tms.

Ahdistuin ihan sikana, koska digipokkari ja muokkaamattomat kuvat.
Huargh!
Tuskainen parahdus tehtävänannon jälkeen jäi mylläämään vatsani pohjaan.
Tein kuitenkin parhaani.
En saanut inspiraatiota, en mitään.

En odota innolla seuraavaa tehtävää...

Elämäni mielenkiintoisin retki

Tänään on se kuuluisa päivä.

Matkustin pieksämäeltä kyrölään melkein koko päivän.

Jännitin koko päivän perille pääsyä.

Aloitetaan alusta.

Mun matkani alkoi siis kotoa yläristiltä ihanan lämpimästä sängystäni.

Kävin koululla moikkaamassa Nooraa ja muita ennenkuin lähdin.

Pieksämäen asemalta juna liikahti kohti tikkurilaa noin kello 12.30.

Matkani kulki läpi välipysäkkien. 

Muunmuassa Kouvola.

Tikkurilaan saavuttuani olin paniikissa.

En tiennyt mistä junani lähtee.

Löysin kuitenkin pienen harhailun jälkeen oikeaan junaan ja matka jatkui.

Kyrölän seisakkeella pääsi suustani tuskan parahdus ja soitin oitis Markolle, jolle raivosin koko matkan, että olen keskellä peltoa, eikä kaupunkia näy.

Edessä vain peltoa ja hiekkatietä. 

Kun bongasin koulun kyltin hiekkatien varresta.

Meinasin hihkua ilosta,

Ei enää raskaan laukun raahaamista hiekkatietä pitkin.

Eikä raivokasta kiroilua puhelimeen.

Sain rauhoittua.

Ärsyttää vaan kun kaikki ulko-ovet ovat lukossa ja meille ei annettu avaimia.

Joutuu joko lyöttäytymään jonkun matkaan tai koputtelemaan ikkunoihin, että saa oven auki ja pääsee sisälle.

Kuitenkin.. Se siitä ulinasta. Jatketaan...

Koululle päästyäni olin jälleen hukassa.

En tiennyt mihin piti mennä.

Astuin jostakin ovesta sisään ja löysin jpnkun joka neuvoi minua eteenpäin. 

Asuntola täälä on pieni, mutta kotoisa.

Yleinen tila on olohuoneen ja keittiön yhdistelmä. 

Pieni ja kotoinen.

Kaikki rakennukset ovat sävy-sävyyn ja samantyylisiä,

Pihassa on jonkinlaisia taiteellisia patsaita.

Minua kovasti häiritsi "päistä" rakennettu tolppa. :'D

Täällä on samalla niin rauhtoittava ja tutun oloinen ympäristö,

Mutta samalla niin ärsyttävä.

Onneksi koulu on sentään puiden ympäröimä.

Olenhan sentään enemmän metsäihminen kuin peltoihminen.

Rakennukset ovat vanhoja ja kauniita, olin täysin eksyksissä kunnes löysin jonkun joka mua neuvoisi mihin täytyy mennä.

Huomista innolla odottava