Joskus sitä vaan miettii, että mitähän sitä on tullu tehtyä. Mitä väärää olet tehnyt ihmisille, jotta kaikki kääntävät sinulle selkänsä ja mielesi tekee luovuttaa. Kun haluat samaan aikaan olla vihainen kaikille ja sitten luovutat täysin.
Itse luovutan nyt ihmisten suhteen. Sulkeudun lopullisesti kuoreeni, enkä enää aio tulla sieltä ulos. En halua enää jaksaa yrittääkään tulla ihmisten kanssa toimeen. Se tuntuu niin turhalta. Kunhan pääsen täältä koulusta pois en aio enää pitää kehenkään yhteyksiä.
Saatan ehkä kuulostaa itsekeskeiseltä, paskalta ihmiseltä, neiti täydelliseltä sekä tossuttavalta kusipäältä. Mutta olen niin väsynyt tähän ainaiseen syyllisyyteen kaikesta. Ihan kaikesta. Jos johonkin asiaan etsitään syyllistä päädytään aina minuun. Ihan sama mitä teen niin kaikki on väärin. Ihan kaikki. Olen kyllästynyt tähän kaikkeen. Voisin vaan luovuttaa kokonaan kaiken. Luopua kaikesta, kaikista jopa itsestäni.
Joku sanoisi nyt, että luovuttaminen ei ole ratkaisu. Mutta entä jos vaihtoehtoja ei ole. Onko niitä. Onko mitään enää siinä vaiheessa kun ei ole mitään. Ei enää mitään on aika radikaalisti sanottu mutta siltä nyt tuntuu. Joku sanoisi myös, että onhan sinulla minut. Mutta entä jos en halua sinua. En halua pitää sinua elämässäni, etten saa sinultakin haukkuja naamalleni. Tai etten satuttaisi sinua. Niinkuin satutin kaikkia muitakin. Niinkuin sain muiltakin haukut naamalleni. Se on yhdentekevää.
Enää ei ole mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
vastaa