perjantai 15. tammikuuta 2016

Elämä on näppäilyvirheitä

Tuttuun tapaan kuukausien jälkeen olen täälä kirjoittelemassa teille.
Elämässäni on viimeisien muutaman kuukauden aikana ollut hulinaa ja huisketta.
Ajallinen aikani blogiin paneutumiseen ja kameran kanssa lenkkeilyyn on ollut vähäistä, joten olen antanut mieleni levätä.
Selailin tätä surullisen kuuluisaa blogiani muutamia vuosia taaksepäin, opintojeni alkuvaiheeseen ja huomasin, että olen kertoillut tänne avoimesti asioistani. 
Olen pitänyt blogiani eräänlaisena avoimena päiväkirjana.

En aio lakata kirjoittelemasta kuulumisiani ja blogillani ei ole tarkoitus haalia miljoonia seuraajia ja kommentoijia. 
Kirjoitan blogia, jotta voin myöhemmin lukea mitä olen tehnyt joskus aikaisemmin.
Eli niinsanotusti pääasiassa itselleni.

Viimeaikoina on ollut kiire niin koulun kuin vapaa-ajan oheella.
Työharjoitteluni Varkauden seurakunnalla meni mielestäni siedettävän hyvin. 
Sain tutustua paremmin seurakuntaani sekä myös sen toimintatapoihin.

Aloitin tämänhetkisen työharjoitteluni Varkauden nuorisopalveluilla ja ensimmäinen puolitoista viikkoa on kulunut nopsaan. 
Päivät täällä eivät ole tylsiä ja jokainen on erilainen omalla tavallaan.
Työtoverit ovat mitä mahtavimpia ja koskaan ei ole tylsää. :)

Helmikuussa aloitan virallisen työurani Buusterilla ja alan sielä toimia kokoaikaisena puhelinmyyjänä.
Kokemus sekin. 

Vapaa-ajalla lähinnä keskityn kissan kanssa telmuamiseen ja ystävien näkemiseen.
Simba on kasvanut aivan hurjasti viime kerrasta kun kirjoittelin tänne.
Tekstin perällä on hänestä kuvanen poikineen.

Olen saanut elämääni muutakin täytettä kuin koulu, kaverit ja kissa.
Tasan kaksi kuukautta sitten aloin seurustella tämänhetkisen poikaystäväni kanssa ja nämä muutama kuukausi ovat sujahtaneet ohi hetkessä.
Vaikkakin nämä pari kuukautta tuntuvat ikuisuudelta niin aika on mennyt nopiaan ohitse.
Välillämme olevat kilometrit aiheuttavat pientä stressiä, kun ei ole oikein aikaa eikä varaa matkustaa.
Kummallakaan meistä.
Mutta jos edes kerran kuukauteen näkee niin se on riittävä, ainakin minulle.

Elämä siis rullaa raiteillaan aika tasapainoisesti, ei oikeastaan minkäänlaisia huolia eikä murheita niinkään millään saralla.
Ja jos on niin ne ovat hyvin pieniä ja elämää haittaamattomia juttuja.