torstai 21. huhtikuuta 2016

Maa joka tarvitsee rohkeutta

Tänään olen ollut erinäisten aiheiden ympäröimänä. 
Päätin kirjoittaa omia mielipiteitäni aiheesta, ja toivon tekstini luovan mahdollisimman paljon mielipiteitä teissä, jotka tätä tekstiä eksyy lukemaan. 

Ennen virallista aihetta pohjustan tekstiäni muutamalla seikalla. 

Kirjoitan tänään kiusaamisesta. 
Mitä se kiusaaminen sitten oikein on?

Kiusaaminen on yksinekratisuudessaan henkistä, fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa jotain henkilöä tai ihmisryhmää kohtaan. 
Joku saattaa nyt miettiä että miksi juuri väkivaltaa. 
Käytän väkivalta sanaa, koska kiusaaminen (syrjiminen, haukkuminen ja fyysinen väkivalta) on raakaa väkivaltaa ihmisiä kohtaan.

Pelkällä ''tapa ittes'' lauseella kohdistetaan henkistä ja psyykkistä väkivaltaa toisen mieltä ja olemusta  kohtaan. 
Se ei sinusta itsestäsi saata kuulostaa väkivaltaiselta, mutta itse pitkän kiusaushistorian omaavana ihmisenä tiedän miltä tuntuu kuulla lause ''vitun läski''.
Se on väkivaltainen lause suoraan itsetuntoon.

Suomessa kiusataan ihmisiä hyvin paljon. 
On koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista, erilaisuuden hyväksymättömyyttä, rasismia...
Lista on loputon.

Olen sitä mieltä, että kiusaamiseen pitäisi puuttua rankemmalla kädellä kuin nykypäivänä.
hyvin usein kuulee ja näkee tapauksia joissa kiusaaja ja kiusattu loppupeleissä kättelevät ja pyytävät toisiltaan anteeksi.
Tämä ei poista kiusaamista vaan ongelma on  edelleen olemassa.
Noh, miten kiusaamisen saisi loppumaan?
Suvaitsevaisuus on suuri avainsana nykypäivänä.
Ihmisten pitäisi oppia suvaitsemaan ja hyväksymään erilaisuus ja se, että kaikki eivät voi olla samanlaisia kuin sinä itse. 
Kiusaamistilanteeseen pitäisi puuttua samantien kun sellaisen näkee.
Ohikulkijalta pelkkä ''hei mitä täälä tapahtuu'' saattaa riittää tilanteen lopettamiseksi. 

Nuorille on opetettava, että kiusaaminen on väärin ja, että toiselle tahallinen pahan olon aiheuttaminen saattaa tuhota toisen itsetunnon jopa niinkin täydellisesti, että kiusatuksi joutunut saattaa mahdollisesti harkita itsensä tappamista.

Mielestäni on hyvin väärin, että suomalaisilta puuttuu ohkeus puuttua tilanteisiin joissa ihmisiä kiusataan.
Sanonta kuuluu, että jos sinua ei ole autettu, et osaa auttaa.
Se ei ole totta!
Monet ihmiset jotka eivät edes ole kokeneet kiusaamista osaavat halutessaan puuttua tilanteeseen, jossa toiseen kohdistuu väkivaltaa minkäänlaisella tasolla.

Itse henkilökohtaisesti toivon sitä, että ihmiset yrittäisivät ajatella. että miltä siitä kiusatusta tuntuu. Kuulin tänään aivan järkyttävän jutun nuoresta, joka oli yittänyt itsemurhaa hyppäämällä liikkuvan ajoneuvon alle, mutta oli kuitenkin selviytynyt tilanteesta,
Tilantten jälkeen nuori oli alkanut saamaan aikuisilta ihmisiltä kritiikkiä, että eikö hän ajatellut sivullisia tilanteessa jolloin päätti hypätä ajoneuvon alle. 
NIINKUIN SIIS MITÄ?!

Toinen juttu oli se, että nuori oli hypännyt junan alle ja ihmiset närkästyivät tilanteesta kun juna oli myöhässä tapahtuneen jälkeen. 
NIINKU HERRANJUMALA MINKÄLAISIA IHMISIÄ TÄMÄ MAA KANTAA PÄÄLLÄÄN!!
Eikö tässävaiheessa kun kiusattu nuori tappaa itsensä niin tulisi ennemmin ajatella, että mikä tämän nuoren on tälläiseen tilanteeseen ajanut. 
Eikä sitä, että voihan hele kun juna on myöhässä.

Mä haluan, että jokainen teistä miettii nyt, mitä olisi tuossa tilanteessa ajatellut. 
Olisitko sä suuttunut siitä, että toinen on juuri menttänyt henkensä sen takia, että ihmiset eivät hyväksyneet nuorta?
Olisitko ajatellut, että mikä nuoren on ajanut tilanteeseen, että hän päättää lopettaa elämänsä,
Olisitko alkanut haukkumaan häntä heikoksi ja aukaksi koska hän ei enää halunnut elää?
Mitä juuri sinä olisit tehnyt?

Sitten mieti, että mitä tekisit jos näet tilanteen, jossa jotakuta kiusataan.
Puuttuisitko, vaiko etkö?

Kiusaaminen on niin väärin, että näen punaista niiden ihmisten kohdalla, jotka syyllistyvät kiusaamiseen.
Enkä nyt väitä itseäni miksikään valkoiseksi äiti teresaksi.
Olen itsekkin syyllistynyt kiusaamiseen, mutta olen viisastunut vuosien varrella ja olen itse tajunnut lopettaa toisten kiusaamisen.

Kiusaaminen on väärin.
Kiusaaminen on rikos johon täytyy puuttua.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Elämä on näppäilyvirheitä

Tuttuun tapaan kuukausien jälkeen olen täälä kirjoittelemassa teille.
Elämässäni on viimeisien muutaman kuukauden aikana ollut hulinaa ja huisketta.
Ajallinen aikani blogiin paneutumiseen ja kameran kanssa lenkkeilyyn on ollut vähäistä, joten olen antanut mieleni levätä.
Selailin tätä surullisen kuuluisaa blogiani muutamia vuosia taaksepäin, opintojeni alkuvaiheeseen ja huomasin, että olen kertoillut tänne avoimesti asioistani. 
Olen pitänyt blogiani eräänlaisena avoimena päiväkirjana.

En aio lakata kirjoittelemasta kuulumisiani ja blogillani ei ole tarkoitus haalia miljoonia seuraajia ja kommentoijia. 
Kirjoitan blogia, jotta voin myöhemmin lukea mitä olen tehnyt joskus aikaisemmin.
Eli niinsanotusti pääasiassa itselleni.

Viimeaikoina on ollut kiire niin koulun kuin vapaa-ajan oheella.
Työharjoitteluni Varkauden seurakunnalla meni mielestäni siedettävän hyvin. 
Sain tutustua paremmin seurakuntaani sekä myös sen toimintatapoihin.

Aloitin tämänhetkisen työharjoitteluni Varkauden nuorisopalveluilla ja ensimmäinen puolitoista viikkoa on kulunut nopsaan. 
Päivät täällä eivät ole tylsiä ja jokainen on erilainen omalla tavallaan.
Työtoverit ovat mitä mahtavimpia ja koskaan ei ole tylsää. :)

Helmikuussa aloitan virallisen työurani Buusterilla ja alan sielä toimia kokoaikaisena puhelinmyyjänä.
Kokemus sekin. 

Vapaa-ajalla lähinnä keskityn kissan kanssa telmuamiseen ja ystävien näkemiseen.
Simba on kasvanut aivan hurjasti viime kerrasta kun kirjoittelin tänne.
Tekstin perällä on hänestä kuvanen poikineen.

Olen saanut elämääni muutakin täytettä kuin koulu, kaverit ja kissa.
Tasan kaksi kuukautta sitten aloin seurustella tämänhetkisen poikaystäväni kanssa ja nämä muutama kuukausi ovat sujahtaneet ohi hetkessä.
Vaikkakin nämä pari kuukautta tuntuvat ikuisuudelta niin aika on mennyt nopiaan ohitse.
Välillämme olevat kilometrit aiheuttavat pientä stressiä, kun ei ole oikein aikaa eikä varaa matkustaa.
Kummallakaan meistä.
Mutta jos edes kerran kuukauteen näkee niin se on riittävä, ainakin minulle.

Elämä siis rullaa raiteillaan aika tasapainoisesti, ei oikeastaan minkäänlaisia huolia eikä murheita niinkään millään saralla.
Ja jos on niin ne ovat hyvin pieniä ja elämää haittaamattomia juttuja.